Tilat ovat kotoisat ja tilavat. Tassukaverit saavat huomiota ja hoivaa. Heistä välitetään kuin omista. Kuulumisia saa kysellä ja niitä kerrotaan aidon ystävällisesti. Kuvia julkaistaan (luvan kanssa!) Facebookissa ja nettisivuilla, mistä on hauska seurata lemmikin tolloiluja ja ne myös helpottavat ikävää. Kissa saa myös ulkoilua hihnassa, jos se on siihen tottunut, mikä on ihan mahtava plussa! Meidän kissa viihtyi viimeksi jo niin hyvin, ettei se meinannut koppansa lämmöstä ensin liikkua mihinkään. Olen tainnut viedä kisulin sinne jo kolme kertaa ja tulen viemään sen sinne jatkossakin. Heillä on myös hieno koirapuoli!
Terhi, 2019